Vuosikirja 2012, alustus tiedotustilaisuudessa Lumijoen suviseuroissa 2.7.2011
Viljo Juntunen
Jumalan seurakunta vanhan liiton aikana
Vanhan liiton Israel oli Jumalan omaisuuskansa, jonka kanssa Jumala oli tehnyt liiton ja jolle hän oli antanut lain, lupaukset, temppelin ja uhrijumalanpalveluksen. Uudessa testamentissa on esitetty esikuvallisena Abrahamin ja monien muiden vanhan liiton pyhien usko ja vaellus (Hepr. 11).
Israelin kansa ja monet sen johtajista olivat usein tottelemattomia Jumalan tahtoa kohtaan. Uhrijumalanpalveluksetkin saatettiin suorittaa muodon vuoksi, sydän ei ollut niissä mukana. Profeetat julistivat kansalle Jumalan tuomiota ja armoa. He ja heidän seuraajansa edustivat sydämen uskoa. He julistivat myös lupausta tulevasta Messiaasta, Kristuksesta, hänen valtakunnastaan, Hengen vuodattamisesta viimeisinä aikoina ja uuden liiton Jumalan seurakunnasta.
Jeesus ja uuden liiton Jumalan seurakunta
Jeesuksen syntymän aikoihin Israelissa oli niitä, jotka odottivat profeettojen lupaamaa Israelin lunastusta. Tällaisia olivat esimerkiksi Simeon ja Hanna (Luuk. 2:25–39). He tunnistivat vastasyntyneen Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi. Jeesus aloitti toimintansa julistamalla: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15).
Jeesuksen opetukset ja uhrikuolema ristillä maailman syntien sovitukseksi loivat pohjan uuden liiton Jumalan seurakunnalle. Sen ensimmäiset jäsenet olivat niitä, jotka olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta jo hänen maanpäällisen elämänsä aikana. Jeesus viittasi uuden liiton seurakuntaan kuultuaan Pietarin tunnustuksen: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika”. Hän sanoi Pietarille: ”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani (kirkkoni).” Hän antoi Pietarille ja niille, joilla on samanlainen usko, taivasten valtakunnan avaimet. (Matt. 16:15–19.)
Jäähyväispuheessaan Jeesus lupasi lähettää omilleen Pyhän Hengen, Totuuden Hengen, puolustajaksi ja opettajaksi kaikkeen totuuteen (Joh. 16:7–15). Hän kantoi erityistä huolta siitä, että hänen seuraajansa pitäisivät keskinäisen rakkauden (Joh. 15:12, 17). Jeesus rukoili, että hänen omansa, jotka jäävät vielä maailmaan, olisivat kaikki yhtä (Joh. 17:22). Puhuessaan itsestään Hyvänä Paimenena ja lampaistaan, silloisista ja myöhemmistä seuraajistaan, hän sanoi: ”On oleva yksi lauma ja yksi Paimen” (Joh. 10:16). Ylösnoustuaan Jeesus antoi opetuslapsilleen ja uuden liiton seurakunnalle lähetyskäskyn (Matt. 28:19–20; Mark. 16:15–16; Luuk. 24:46–47; Joh. 20:21–23).
Pyhä Henki kokoaa uuden liiton Jumalan seurakunnan
Lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta toteutui helluntaina (Ap. t. 2:1–4). Jeesuksen seuraajat saivat voiman valtavaan tehtävään, olemaan hänen todistajiaan maan ääriin saakka (Ap. t. 1:8) ja julistamaan kaikille kansoille parannusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24:46–47). Niistä, jotka ottivat uskossa vastaan evankeliumin saarnan ja kastettiin, tuli Jumalan seurakunnan jäseniä (Ap. t. 2:41–47, 10:42–48, 16:30–34). Pyhän Hengen vaikuttama usko ja rakkaus yhdistivät uskovat Jumalan eläväksi seurakunnaksi. Kristuksen työ jatkuu maailmassa Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan (KO 1948, 44).
Jumalan seurakunnan perustus
Paavali kirjoitti korinttilaisille, jotka olivat ottaneet vastaan hänen julistamansa evankeliumin: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” (1. Kor. 3:11.) Pelastuksen perustukseksi eivät kelpaa ihmisen omat ansiot ja hyvät teot Jumalan edessä. Yksikään ihminen ei voi täyttää Jumalan lakia. Ainoa Jumalalle kelpaava perustus on uskolla omistettava Kristuksen ansio.
Jumalan seurakunnassa opin ja elämän perustuksena on iankaikkisesti kestävä Jumalan sana: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa” (Matt. 24:35). Paavali vertasi seurakuntaa temppelirakennukseen, jonka perustuksena on Jumalan sana: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:20).
Jumalan seurakunnan olemus
Jumalan seurakunnan olemusta kuvataan Uudessa testamentissa monin vertauskuvin. Paavali vertasi sitä muun muassa ihmisruumiiseen. Kristuksen ja seurakunnan yhteys on erottamaton: ”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis, hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:22–23; ks. myös Ef. 5:31–32.) Kristityt ovat seurakuntaruumiin jäseniä. Heillä on Pyhän Hengen antamat armolahjat ja sen mukaiset tehtävät ruumiin eli seurakunnan rakennukseksi. (1. Kor. 12:1–11.)
Uuden liiton seurakunta on ekkleesia, maailmasta ”uloskutsuttujen joukko”. Sen jäsenet elävät ja tekevät työtään maailman keskellä kuten muutkin ihmiset, mutta he ”eivät ole maailmasta”, kuten Jeesus sanoi (Joh. 17:15–16). Raamatullinen Jumalan seurakunta on uskovien yhteisö. Se on Jumalan perhe (Ef. 2:19), jossa uskovat ovat veljiä ja sisaria.
Jumalan seurakunta ei ole olemukseltaan yhteiskunnallinen organisaatio tai järjestö. Se on Pyhän Hengen yhteen liittämä ja ohjaama yhteisö. Uuden testamentin seurakuntiin valittiin ”vanhimmat” vastaamaan oppiin, vaellukseen ja toimintaan liittyvistä kysymyksistä (Ap. t. 14:23). Niihin otettiin kantaa Jumalan sanan pohjalta. Esimerkiksi ”apostolit ja vanhimmat” kokoontuivat Jerusalemiin ratkaisemaan, oliko pakanuudesta kristityiksi kääntyneet ympärileikattava ja oliko heitä velvoitettava noudattamaan juutalaisten tavoin Mooseksen lakia. Neuvonpidossa todettiin, että ”meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo”. Jumalan sanan valossa nähtiin, että pakanoilla on oikeus pelastukseen. Kokouksen päätökseksi tuli: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa.” Vain muutamia asioita tuli välttää yhteisen rakkauden takia. (Ap. t. 15:1–29.) Monet seurakuntien vanhimmista olivat myös sananjulistajia (1. Tim. 5:17).
Monissa historiallisissa tilanteissa on ollut tarpeen muodostaa myös yhteiskunnallinen organisaatio, jotta Jumalan valtakunnan työtä voitaisiin tehdä yhteiskunnan järjestyksen suomissa puitteissa.
Jumalan seurakunta on yksi
Jeesus kehotti, että hänen omansa olisivat yhtä ja pitäisivät rakkauden keskenään. Myös apostolit korostivat seurakunnille keskinäistä yhteyttä: ”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.” (Ef. 4:3–5.)
Jumalan seurakunnan rajat eivät ole maantieteelliset, etniset tai kielelliset, vaan rajat kulkevat sydämestä sydämeen. Jumalan seurakunnan jäsenyys tunnetaan Hengen yhteytenä, yhteisenä uskona ja keskinäisenä rakkautena. Seurakunnan ykseys voi joutua myös koetukselle. Jo Uuden testamentin aikana poikkeavien opillisten näkemysten seurauksena oli rakkauden rikkoutuminen ja hajaannus (Gal. 1:6–9, 4:16–19; 1. Joh. 4:1–6).
Jumalan seurakunta on pyhä
Seurakunta on pyhä, koska siinä vaikuttaa Pyhä Henki. Se on pyhien yhteisö. Uuden testamentin kirjeissä tavallisimpia kristityn nimityksiä on pyhä. Pyhyyden ja puhtauden lähteenä ei ole uskovien oma pyhyys tai synnittömyys, vaan yksinomaan uskolla omistettu Jeesuksen valmistama sovituksen ja anteeksiantamuksen lahja. Se antaa rauhan, ilon ja toivon.
Jumalan seurakunnan jäsenet ovat Pyhän Hengen pappeja: ”Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” (1. Piet. 2:9). Ylösnoussut Herra itse on antanut heille tämän tehtävän ja valtuuden siihen: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksiannetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23.)
Jumalan seurakunta on taisteleva seurakunta
Jumalan seurakunta on Jumalan armosta ja huolenpidosta iloitsevien joukko. Samalla se on taisteleva seurakunta. Uskova ihminen on syntiin taipuvainen kuten kuka tahansa. Hänellä on jatkuva taistelu sielunvihollista, omaa syntistä luontoaan ja maailman viettelyksiä vastaan. Uskova kokee, että synti tarttuu helposti ja se on pantava pois (Hepr. 12:1). Syntien anteeksiantamuksen evankeliumi puhdistaa ja on Jumalan voima taistelussa syntiä vastaan (Room. 1:16).
Joku kristitty saattaa joutua suureenkin lankeemukseen. Voiko sellainen joukko, jossa tapahtuu pahoja lankeemuksia, olla elävä Jumalan seurakunta? Raamatussa on esimerkkejä uskovien syvistäkin lankeemuksista. Raamattu osoittaa myös, että katuvalle syntiselle kuuluu Jumalan armo. Jumalan seurakunta on armahdettujen syntisten joukko. Sen jokaista jäsentä koskee joka hetki Jeesuksen kehotus: ”Valvokaa!” (Mark. 13:37.)
Kerran Jumalan seurakunta on koolla valkopukuisena. Ilmestyskirjassa on kuvattu: ”Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin.” (Ilm. 7:14–15.) Tuo valtava joukko on tullut ”suuresta ahdingosta”. Heitä on vainottu niin kuin heidän Herraansakin. Jeesus lohdutti vainottuja Vuorisaarnassaan: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” (Matt. 5:11–12.)