Vuosikirja 2011
Matti Taskila
Opettakaa heitä (Matt. 28:20)
Matteuksen evankeliumi päättyy Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn, jota kutsutaan myös kaste- ja opetuskäskyksi. Siinä Vapahtajamme velvoittaa seuraajiaan opettajan tehtävään. Heidän tulee neuvoa kristittyjä noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus käski. Tehtävä on vastuullinen, sillä Jumalan sanan kokonaisuuteen kuuluvat lohdutuksen ja opetuksen lisäksi myös ojennuksen, nuhteen ja kasvatuksen sanat (2. Tim. 3:16). Opetustehtävään Jumala kehotti kansaansa jo korpivaelluksen aikana (5. Moos. 11:18–21).
Jeesus esikuvana
Kristillisen kasvatuksen ja opetuksen lähtökohtana on kastekäsky. Se tukee kodin kylvötyötä, velvoittaa vanhempia neuvomaan lapsia Raamatun mukaiseen elämään niin, että nämä varttuisivat Jumalan armossa ja tuntemisessa (2. Piet. 3:18). Näin tehdessään vanhemmat toteuttavat Jeesuksen antamaa tehtävää. Tätä kutsumustyötä voivat tukea myös lapsen kummit ja isovanhemmat. Kun he puhuvat lasten ystävästä, Jeesuksesta, he vahvistavat kodissa tehtävää kasvatustyötä ja rohkaisevat vanhempia luottamaan Hyvän Paimenen huolenpitoon.
Jeesuksen opetus oli evankeliumin julistamista. Usein hän puhui vertausten tai esimerkkikertomusten avulla. Näin kuulijat ymmärsivät paremmin opettajansa sanoman ja saattoivat samastua tilanteeseen. Parhaan opetuksensa Jeesus antoi niissä tilanteissa, kun opetuslapset seurasivat Mestariaan ihmisten keskelle tai erämaan yksinäisyyteen. Hän neuvoi rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään, piti taistelussa aseenaan Jumalan sanaa ja oli kuuliainen Isälleen kaikissa olosuhteissa (Fil. 2:8). Siksi Pietari muistuttaa, että Kristus ”jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään” (1. Piet. 2:21). Jeesuksen esimerkki puhuttelee; se on paras opettaja.
Opetus Jumalan sanan pohjalla
Kasvatuksen ja opetuksen tulee kulkea käsi kädessä, tässä tärkeys-järjestyksessä. Päävastuu lapsen kasvatuksesta on vanhemmilla, mutta jokaisen nuoren kasvuprosessiin vaikuttavat myös läheiset ihmiset ja koulu. Näiden lisäksi oheiskasvattajina toimivat ajassamme esimerkiksi internet, media ja moni-ilmeinen viihdemaailma. Vanhempien kasvatustyön yhtenä onnistumisen mittarina onkin pidetty sitä, että yhä ristiriitaisemmassa kasvatusympäristössä kasvattaja olisi oma itsensä ja toimisi omien arvojensa mukaisesti. Tähän meitä ohjaa myös Jeesuksen esimerkki. Hän varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä (Luuk. 2:52).
Opetuksen päämääränä on oppiminen. Pienten lasten kanssa se on kokeilua ja tutkimista, havainnointia ja jäljittelyä sekä aktiivista uuden omaksumista. Opettaja on ohjaaja ja auttaja. Hän on parhaimmillaan innostava esimerkki, auktoriteetti ja kannustaja. Hyvän opettamisen luonteeseen kuuluu myös aito vuorovaikutus ja molemminpuolinen kunnioitus. Turvallinen ja lapsen kehitystä tukeva kasvuympäristö helpottaa oppimista. Tällaisessa ilmapiirissä on aikaa opitun asian omaksumiselle ja soveltamiselle. Kristityn kodin opetustyössä se auttaa lasta juurtumaan Jumalan sanan mukaiseen elämään.
Hyvä opettaja on omakohtaisesti sisäistänyt opettamansa asian ja arvostaa sitä. Kristillisessä opetuksessa on tärkeää, että opettaja itse on osallinen evankeliumin armosta. Silloin hänen opetuksensa alkaa elää, ja se synnyttää rakkautta Jumalan sanaan myös kuulijan sydämessä. Kun koti rakentuu raamatulliselle arvopohjalle, lapset aistivat rakkauden ja anteeksiantamisen suuren lahjan. Turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva kristillinen opetus on paljon enemmän kuin pelkkää tiedon jakamista. Se on yhdessä rakentumista Jumalan sanan voimalla. Jumalan koulussa olemme kaikki lapsia. Kasvattajana on Jumalan armo ja opettajana Pyhä Henki.
Usko ja tiede
Uskon salaisuutta opetetaan ajassamme monien muutosvoimien keskellä. Yksi niistä on uskon ja tieteen rajapinnan hämärtyminen. Jumalan ilmoitusta haluttaisiin tulkita tieteestä nousevan ymmärryksen avulla. Siinä on vaara, että yksinkertainen Jumalan sanan totuus tehdään liian vaikeaksi: Jumalan sana joko hylätään kokonaan tai se tulkitaan uudella tavalla, lähinnä länsimaisen ihmisen arvomaailmasta käsin.
Luonnontieteet kykenevät selittämään vain aineellista, näkyvää maailmaa. Näkymätön, hengellinen todellisuus avautuu meille uskon kautta. Usko Jumalaan luo valoa olemassaoloon ja antaa vastauksen kysymykseen elämän tarkoituksesta. Se antaa myös toivon, joka avaa näköalaa kuoleman jälkeiseen aikaan. Toivo synnyttää rauhan ja turvallisuuden (Ps. 23:4–6). Vaikka luonnontieteellinen tieto lisääntyy jatkuvasti huimaa vauhtia, olemme silti oman rajallisuutemme vankeja. Vastaus kysymykseen ihmisen pelastuksesta, iankaikkisuudesta tai vaikkapa Jumalan olemuksesta avautuu vain hänen sanansa avulla. Jeesuksen antaman kaste- ja opetuskäskyn mukaan sitä tulee opettaa muuttumattomana, sillä pyhän sanan muuttamisesta on vaaralliset seuraukset (Ilm. 22:18–19).
Jumalan sanalla on pelastushistoriallinen merkitys. Usko ei ole riippuvainen tieteellisten teorioiden muuttumisesta ja vaihteluista, sillä Jumala on kaiken yläpuolella. Aika ja paikka eivät rajoita tai sido häntä. Ihminen haluaisi olla kaiken mitta, mutta sellaista valtaa Jumala ei ole meille antanut. Kun ajassamme vedotaan raamatuntutkimuksen uusiin tulkintoihin ja oivalluksiin, saamme Jumalan lapsina pyytää nöyryyttä ja lapsen mieltä pitäytyä siinä, mitä Pyhä Henki Jumalan seurakunnan kautta ilmoittaa. Kodissa tämä voi aiheuttaa ristiriitaa vanhempien ja uuden sukupolven välillä, sillä uusi tieto on saattanut tehdä kriittiseksi. Tässä tilanteessa uskovaiset vanhemmat näkevät suurena Jumalan lahjana kristillisyyden lapsi- ja nuorisotyön sekä julkaisut, jotka tukevat kotien kasvatustehtävää.
Erityisen merkittävänä koetaan ajassamme rippikoulun merkitys nuorelle ja kodille. Rippikoulu vahvistaa ja syventää nuoren kotona saamaa kristillistä opetusta. On tärkeää, että myös koti olisi aidosti kiinnostunut rippikoulusta ja rippikoululaisen elämästä. Vanhempien rukous on, että herkässä iässä oleva nuori vahvistuisi omakohtaisessa uskossa. Hän kaipaa vastauksia moniin kysymyksiin, joita kouluopetuksen, tieteen ja informaation tulva nostattaa.
Kristillinen oppi ja lähetystyö
Jeesus julisti, että hänen oppinsa on Jumalasta (Joh. 7:16–17). Sen keskeisin sanoma liittyy uskon vanhurskauteen eli ihmisen pelastumiseen. Olemme autuaita yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Jumala valmisti meille autuuden poikansa uhritien kautta. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6).
Kristillinen oppi on muuttumaton. Se opettaa yhdestä uskosta, yhdestä kasteesta, yhdestä Jumalasta ja hänen seurakunnastaan maan päällä (Ef. 4:4–6). Tässä opissa halusivat säilyä myös alkuseurakunnan Jumalan lapset (Ap. t. 2:42). He kokivat tärkeäksi keskinäisen yhteyden ja sen kautta juurtumisen Jumalan valtakuntaan. Juurtumisen seurauksena Jumalan lasten keskinäinen rakkaus ja huolenpito lisääntyvät. Myös Jumalan armon ja hänen sanansa tuntemus kasvavat. Kristillisen opin merkityksestä Johannes kirjoittaa: ”Joka harhailee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika” (2. Joh. 1:9).
Kun tunnemme uskon perusteita, voimme vastata niistä kyseleville ja välittää evankeliumia eteenpäin. Evankeliumin lähettiläille on annettu suuri valtuutus: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksiannetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:21–23.) Jeesus antoi tämän sovituksen viran omilleen ja lähetti heidät kristilliseen lähetystyöhön. Sen keskeinen tehtävä on saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamista kaikille luoduille (Luuk. 24:47). Emme tiedä, minne Jumala kulloinkin kuljettaa sanansa lähettiläät. Sen me tiedämme, että hän kysyy meiltä uskollisuutta antamilleen lahjoille. Ennen kaikkea hän edellyttää työhön lähtijältä omakohtaista, Jumalan Pojan valmistamaa uskoa.
Uskonelämän hoitaminen
Kotien kristillisessä kasvatuksessa ei vain vaalita kristillistä perinnettä, vaan ennen muuta hoidetaan lapsen uskonelämää. Vanhempien rukous on, että elävä usko olisi myös lapselle koko elämän kantava voima. Lasta holhotessamme otamme luoksemme itse Vapahtajan (Matt. 18:5). Saamme luottaa, että monet kristityssä kodissa opitut uskon perusasiat, kuten iltarukous, toisten kunnioittaminen ja Jumalan sanan arvostaminen, jäävät pysyviksi arvoiksi ihmisen elämään. Niillä on siten myös ajallisen elämän siunaus. Kodin kylvötyönä ne saattavat kutsua vuosien ja vuosikymmenienkin jälkeen epäuskoon eksynyttä siihen Jumalan armon osallisuuteen, mitä lapsuudenkodissa koettiin. Jumalan sana ei koskaan tyhjänä palaa: se menestyy ja täyttää Jumalan sille antaman tehtävän (Jes. 55:11).
Keskeisin uskonelämän hoitamisen väline on anteeksiantamuksen evankeliumi. Se korjaa kilvoituksen matkalla koettuja tappioita. Se auttaa myös tuhlaajapojan osaan langenneen takaisin Isän huoneeseen. Evankeliumista eläminen on Jeesuksen antaman lähetyskäskyn ydintä.